maanantai 16. helmikuuta 2009

Harakanvarpaita ;)

Eevihän on jo pitkään kirjoitellut nimiä tietokoneella, nyt uusin innostus on harjoitella kirjoittamista ihan kynälläkin. Tässä kuva magneettipiirustustauluun ilmestyneistä harakanvarpaista.

lauantai 31. tammikuuta 2009

Uusi hiustyyli


Essiltä leikattiin "Pikku Myy - hiukset" vihdoin pois, nyt onkin meillä totuttelemista tuohon uuteen lookiin. ;)

keskiviikko 7. tammikuuta 2009

Harakankello

No niin, sanomalehti Karjalainen sen jo eilen oikein etusivun uutisen kanssa julkaisikin, että me tytöt olemme äidin ja mummon kanssa tästä päivästä lähtien Päiväkoti Harakankellon väkeä. Kerrotaan lisää kuvien kanssa myöhemmin, nyt lähdemme Harakankelloon aamupalalle. "Harakka huttua keittää, hännällänsä hämmentää..." ;)

--------------


Äiti ja mummo perustivat siis Joensuuhun oman pienen yksityisen päiväkodin, Harakankellon. Meillä on siellä kavereina kymmenkunta hoitolasta (määrä vaihtelee lasten iän mukaan, korkeintaan lapsia voi ryhmässämme olla 14) ja paljon tilaa leikkiä. Harakankellon tiloina toimii uusi omakotitalo uudella Koillispuiston asuinalueella. Oman aidatun pihan lisäksi ulkoilemme paljon läheisellä uudella leikkikentällä ja melkein vieressä olevalla isolla pulkkamäellä. Meillä on Harakankellossa useita leikkihuoneita, jonne on mukava viritellä monenlaisia leikkejä. Kaikki olemme viihtyneet mainiosti, on mukavaa kun on ihan ikioma päiväkoti. :)

Kuvia emme ole vielä muistaneet paljon Harakankellosta napsia, mutta laitetaan niitä sitten joskus tännekin kun ehdimme.

keskiviikko 31. joulukuuta 2008

Joulutunnelmia

Ladataan tähän joulukuvat kun ehditään...
Joulukuu ja joulun aika menivät mukavasti, eivätkä tytöt pelänneet Joulupukkiakaan.

perjantai 28. marraskuuta 2008

Marraskuun loppu



Viikot vierivät vauhdilla ja kiirettä piisaa sen verran ettei ehdi blogiakaan päivittämään. Jos jokusen sanan tässä naputtelisi kuitenkin.

Eevi on nukkunut nyt öisinkin ilman vaippaa omasta aloitteestaan, ja hyvinhän tuo on mennyt muutamia vahinkoja lukuunottamatta. Yöt ovat meillä edelleen katkonaisia, sillä Essi heräilee pitkin yötä itkeskelemään milloin mistäkin syystä - yleensä syy jää arvoitukseksi. Essi sai viime viikolla peruutusajan korvapolille, ja kävikin jo korvien putkituksessa ja kitarisaleikkauksessa. Toimenpiteet menivät hyvin ja tyttönen toipui nopeasti. Jospa sairastelut nyt olisivat korvatulehdusten osalta ohi.

Essille tuli kuudes hammas 1v2kk päivän tienoilla. Kävely on jo melko varmaa, välillä pistää lähes juoksuksi. Ja tanssimista Essi rakastaa, hän hytkyy milloin minkäkin musiikin tahdissa ja pyörii ympyrää, taputtaen sitten iloisesti itselleen hienosta esityksestä. Puhetta ei vielä tule, oikeastaan ainoat "sanat" ovat anna, ehheh (=ohhoh), mammam (=namnam) ja eikkä (=maito). Joskus mummo vääntyy Essin suussa ämmäksi. ;) Muuten tyttönen kyllä juttelee paljon, mutta ihan emme vielä ymmärrä mitä kaikkea hän selittää.





Luntakin tuli vihdoin, jolloin Eevi pääsi kauan kaivattuihin lumitöihin. Hänhän on keväästä lähtien toiveikkaana kertonut, että: "Sitten kun lunta sattaa, niin sitten Eevi päässee lumiöihin". Ja nyt sitä riemua on siis riittänyt yllin kyllin. Ajantaju on kehittynyt muutenkin, Eevi osaa (tai ainakin yrittää) mm. laskea, montako päivää on vielä isän vapaapäivään, jolloin siis karkkipäivä koittaa. Karkkipäivän listalta olemme nyt joutuneet taas karsimaan suklaan pois, sillä Eeville on jälleen alkanut tulla siitä ihottumaa taipeisiin. Välillä oli jo parempi jakso, mutta nyt iho on aika herkkä jälleen ja reagoi heti suklaaseen ja pähkinään.

Viimeinen koiranpentukin löysi kodin, joten Mette on saanut tyttöjen huomion kokonaan itselleen. Se ei kyllä ole moksiskaan, vaikka tytöt kiipeilevät ja kaatuilevat sen päälle jne. Essikin on keksinyt, että on tosi mukavaa antaa Metelle kaikista syömisistä maistiaisia - ellei niitä ole vahingossa lattialle tippunut, niin Essi viskelee niitä tahallaan koiralle tai tunkee suoraan sen suuhun. Jopa nokkamukiaan on koittanut Metelle tarjota, mutta siitä koira on sentään kieltäytynyt. ;)

Nytpä tässä alkaakin jo joulun odottelu. Kirjoitellaan niissä tunnelmissa taas myöhemmin lisää.

torstai 6. marraskuuta 2008

Marraskuun jännät jutut

Marraskuu alkoi, eikä lunta vielä säätiedotusten lupauksista ole tullut. Siitä huolimatta meillä on ollut paljon mukavaa puuhaa. Essikin on oppinut kävelemään ihan hienosti, osaa jo nousta seisomaankin ilman tukea, joten konttauksesta kuulunutta käsien läpsettä kuullaan meillä enää harvemmin.

Viikonloppuna Eevi oli isän apuna pihatöissä tuntikausia, sisälläkin viikon mittaan kertynyt isän ikävä (pitkät työpäivät) näkyi kyllä selvästi, äiti ei kelvannut leikkikaveriksikaan, vaan tyttönen tokaisi äidille vain: "Äiti mene pois, myö ahuttaan olla isän kaassa auhassa, myö ahuttaan olla ihan yksinnään leikkihuonneessa, elä tule äihhiimmään." No, äitipä touhusi sitten Essin kanssa ja saikin ihastella kerrankin rauhassa kun kuopuksemme mm. rakensi kahden palikan torneja ja laitteli kupposia sisäkkäin. Lääkärileikkivälineistä hän laittoi äidille stetoskoopin kaulaan ja imeskeli ruiskusta itselleen leikisti lääkettä. Palapeliäkin Essi yritti tehdä - palat eivät vain ihan koloihinsa asti löytäneet mutta palapelin päälle kuitenkin. Leppoisa viikonloppu kotosalla kaiken kaikkiaan.

Maanantaina oli Essin korvakontrolli, nyt korvat olivat terveet. Hän sai kuitenkin lääkekuurin estolääkityksen merkeissä, että olisi terve ensi viikolla korvapolille mennessä.

Kävimme tiistaina valokuvauksessa Hulivilissä, mikä olikin tytöistä erittäin jännittävää. Essiä touhu suorastaan pelotti, ja piti vähän itkeäkin ennen kuin muutama hymykuva saatiin napattua. Eeviäkin kuvaaja-täti ujostutti sen verran, että hymykuvien saaminen oli aikamoisen työn takana. Vaan eiköhän sieltä ihan kivat kuvat sitten jossain vaiheessa tule, sen verran monta otosta heistä otettiin.

Keskiviikkona tytöt olivat parkkihoidossa Hulivilissä, päivä oli mennyt ihan mukavasti eikä kumpikaan ollut edes itkenyt ikäväänsä. Keskiviikko oli myös jännittävä päivä syystä jota emme vielä paljasta, sanotaan vaan että se liittyy äidin unelmaan ja sitä kautta tyttöjenkin tulevaisuuteen. Kerrotaan siitä myöhemmin jos/kun asia varmistuu, joulun aikaan olemme varmaan jo viisaampia asian suhteen.

Tänään askartelimme ensi sunnuntaita varten yllätyksiä ja reippailimme pikkupakkasessa. Essillä ei ole ollut tuttia tällä viikolla enää öisinkään, niiden mentyä kummallisesti rikki. ;) Tänään hän katsoikin rikkinäistä tuttiaan vähän aikaa, heitti sen pois ja nenäänsä nyrpistäen sanoi: "öpö öpö". Ihan höpöhöpöjuttuhan tutti toki onkin, joutaakin jo pois. ;)

Jännitystä elämään on tuonut myös pari viikkoa sitten meille palautunut koiranpentumme Tero. Se on ollut erittäin mukava kaveri, mutta uuden kodin löytäminen on kyllä aikamoisen työn takana. Niin monta ihmeellistä kysyjää sillä on ollut, varaavat pennun ja sopivat kanssamme päivän jona tulevat sitä katsomaan, mutta jättävät sitten kuitenkin tulematta ja ilmoittamatta siitä... Jospa se uusi, hyvä koti vielä löytyisi. Kyllähän tytöt sitä tulevat varmasti kaipaamaan sitten, sen verran lutuinen kaveri se on tytöille ollut.

perjantai 24. lokakuuta 2008

Lunta odotellessa

Essillä on jälleen kerran korvatulehdus... Molemmissa korvissa, ei ihme että yöt ovat olleet taas vaikeita. Kuudes kerta jo, lisäksi lääkäri sanoi Essin rohinaa kuunneltuaan, että voisi olla jopa infektioastmakin. Jätti kuitenkin tarkemmin tutkimatta koska olemme pian menossa sinne korvapolille ja meillä on jo Ventoline käytössä hengityksen helpottamiseksi. Allergiatesteissä ei muuten löytynyt mitään kummempaa, koira aiheutti pienen reaktion, mutta lääkärin mukaan se oli niin pieni ettei voida puhua koira-allergiasta vaan oireet johtuvat nyt tuosta tulehduskierteestä. Tämä oli toki lohduttava tieto, nyt vain odotellaan sitä korvapolille pääsyä ja mahdollista korvien putkitusta ja risaleikkausta.

Kävelyinto on 1v1kk vanhalla tyttösellä jo melkoinen, pääasiallinen liikkumismuoto alkaa pikkuhiljaa muuttua konttauksesta kävelyyn. Puolitoista metriäkin saattaa jo taittua ilman tukea kävellen, tuen kanssa viiletetään jo melkoista vauhtia.
Juttua Essillä riittää, vielä se on kuitenkin sitä omaa vauvakieltä, jota ei ihan täysin ymmärretä vielä. Ja kun emme sitten tajua mistä on kyse, niin pikkuneiti heittäytyy lattialle sätkimään ja kiljumaan... Temperamenttia Essiltä siis löytyy, vaikka yleisesti ottaen onkin hyvin aurinkoinen tyttö. Tutti hänellä on pääasiassa enää öisin, vieroittamista hieman hankaloittaa liian ahkerat "vauvanhoitoapulaiset" (Eevi ja hoitolapset vievät Essille tutin suuhun heti kun sellaisen jostain löytävät). Yötissittelyt ovat nyt jääneet pois, tutti on kelvannut tällä viikolla jo lohdukkeeksi öisinkin. Jospa pian tutistakin kokonaan eroon päästäisiin, Eevillähän se aikoinaan "katosi" jo yksivuotispäivänä.

Eevi leikkii jo mukavasti mielikuvitusleikkejä. Suosikkileikkeihin kuuluvat mm. kaupassa käynti ja kotileikit. Leikkikaverit ovatkin tytölle jo tärkeitä, heitä kysellään ja odotetaan paljon. Piirtäminen, maalaaminen ja askartelut ovat Eevistä mukavaa, monenlaisia taideteoksia saammekin ihailla päivittäin. Palapelien teko on hauskaa ajanvietettä myöskin, parinkymmenen palan pelit onnistuvat jo ihan hyvin.
Mielikuvitus tekee senkin, että Eevi on alkanut myös pelätä pimeää. Kun häneltä kysyy mikä siellä pelottaa, on vastaus useimmiten: "No se siiji ja ovava." Ehkä nuo päivisin kiehtovat eläimet sitten ovat pimeällä pelottavampia. Pimeällä on kuitenkin myös mukavia juttuja kuten tähtien katselu (Eevi muistaa vieläkin kertoa kuinka kuollut koiranpentu Uuno on siellä tähtien vieressä) ja taskulamppukin tuo turvaa. Nukkumaan Eevi haluaisi mennä valot päällä ja unilauluna hänelle pitää ehdottomasti laulaa hänen omaa versiotaan Karhunpoika sairastaa laulusta, se menee näin: "Eevi-kulta sairastaa, häntä hellikäämme, lääkkehillä hoidelkaa kultamussukkaamme. Uni paras lääke on, siitä nauttikaamme, Eevi-kullan kuntohon aamuksi jo saamme."

Eevi tuumi eräänä päivänä jo, että: "Vois keettoo tootulle että pittää joujupukin tuuvva mulle lahjoja." Lelulehteä selaillessaan hän löysikin monta ihanaa lahjatoivetta. Pukille onkin välitetty jo toive nuken prinsessarattaista. Muita toiveita olisivat kuulemma mm. leikki-imuri, nuken vaatteet+tutti+tuttipullo, Lilli ja kukkaisystävät -palapeli (ja muutkin, parikymmentä palaa saa jo olla) sekä toki vaatteet kokoa 98cm. Kenties myös oma taskulamppu.
Essi ei vielä joululahjatoiveita juurikaan mieti, mutta isosisko tuumi siskon varmasti tykkäävän mm. hakka-lelusta (tämä toive pukille jo välitettiinkin) ja omasta uninallesta. Myös imukupilla varustetusta lautasesta voisi olla iloa... Essi osaakin jo hienosti itse syödä käsin, nokkamukista juominenkin onnistuu hyvin. Myös vaatteet kokoa 80cm ilahduttaisivat taatusti.

Ensi viikoksi on luvattu lumisateita. Niitä odotellaankin jo innokkaasti, pimeät rapakelit riittäisivät jo. Ehkä lumessa näkyisi niitä tontun jälkiäkin. ;)

tiistai 14. lokakuuta 2008

Ensiaskeleita

Essi on uskaltautunut kokeilemaan kävelyä ilman tukea. Päivä päivältä hän ottaa enemmän askeleita ennen kaatumista/ lattialle laskeutumista. Eilen Eevi laski pikkusiskon kävelevän jopa viiden askeleen verran, ja hihkuikin sitten riemuissaan: "Nyt se Essi ottaa minut kiinni, mie juokken kaakkuun!"

Näissä kuvissa ollaan leikkimässä naapurissa olevassa päiväkoti Hulivilissä.


perjantai 10. lokakuuta 2008

Piirroksia

Eevi on kova tyttö piirtämään, ja paperia kuluu melkoinen määrä. Joskus oli ilmeisesti keskenkin loppunut, koska leikkihuoneen seinästäkin löytyi hieno tussipiirustus...





lauantai 4. lokakuuta 2008

Voi rähmä!

Molemmilla tytöillä on taas silmätulehdus, johon kokeillaan nyt eri merkkisiä tippoja viikon ajan. Ja ettei nyt liian ihanalta kuulosta, niin Essillä todettiin samalla lääkärikäynnillä jo viides korvatulehdus. Korvapoliaikaa odotellessa "nautitaan" siis jälleen kerran yksi antibioottikuuri...

perjantai 3. lokakuuta 2008

Syystuulia

Syksyn tuulet puhaltavat, mutta ne eivät ole tyttösiämme haitanneet, ulkoiltu on säällä kuin säällä. Lähileikkikenttämme remontti valmistui jokin aika sitten, kyllä sitä odotettiinkin viikkokausia.
Viikko sitten lauantaina Essikin yllättäen päätti alkaa seisomaan ilman tukea. Kyllä tyttöä itseäänkin riemastuttaa kyseinen taito todella paljon, mutta innoissaan on Eevikin. Hän tuumi erään iltana: "Kohta se Essi juokkee minun pejässä, ompas mukavvaa kun Essistäkkii on tullu iso tyttö!"

Koiranpennutkin ovat kaikki lähteneet maailmalle, jonkin verran Eevi niitä ikävöi aluksi. Mette sen sijaan etsii vieläkin ulkona käydessään joka pusikon ja tarkistaa takapihan kuistin, ettei vain olisi pennut jossain piilossa kuitenkin. ;)

Kerrotaanpa vielä lopuksi Eevin ja äidin kauppareissusta. Eevihän tunnistaa monet tutut kaupat nimeltä, mutta nyt menimme meille vähän vieraampaan kauppaan.
Eevi: "Äiti, mihin kauppaan mennään, mikä on kaupan nimi?"
Äiti: "Mennään Prismaan, kaupan nimi on Prisma."
Eevi: "Mitä äiti sanoit? Onko kaupan nimi Prinsessamakkara?"
Siihen äiti ei saanut enää vastattua...

tiistai 23. syyskuuta 2008

Neuvolakuulumisia

Kävimme tänään Essin yksivuotisneuvolassa. Pituutta neidille on kertynyt 73,1cm ja painoa 9960g. Eevikin hyppäsi mitattavaksi, joten kerrotaan sekin, että kahden ja puolen vuoden ikäisen esikoisemme mitat ovat 91cm ja 13,8kg.
Essin korttiin kirjoitettiin seuraavaa: "Touhukas tyttö, reippaasti liikkuu ja tutkailee. Tukea vasten kävelee. Korvatulehduksia ollut. Ruokahalu ok, öisin lohdukkeeksi rintaa." Kuopuksemme sai reissulla myös rokotuksen, joka pisti itkettämään melkoisesti.

Ja ettei nyt liian helpolla lasta päästetä, niin menimme heti neuvolan jälkeen korvakontrolliin. Korvien tutkiminenhan on Essille liiankin tuttua, ja hän alkaakin yleensä itkeä jo lääkärin nähdessään... Onneksi omalääkärimme on ihana, hän osaa ottaa pienet asiakkaansa vastaan hyvin ja tutkia korvat taitavasti. Niinpä Essinkin itku loppui lyhyeen tällä kertaa. Korvat olivat nyt terveet, onneksi. Essi sai kuitenkin lähetteen korvapolille, siellä tutkitaan putkitustarve ja mahdollisesti risojen poistamisen tarve. Lähete tuli myös allergiatesteihin. Nyt saimme reseptin hengitysteitä avaavaan lääkkeeseen, kokeillaan josko se helpottaisi oloa.

maanantai 22. syyskuuta 2008

Essi 1v











Kylläpäs aika rientää, Essi täyttää tänään jo vuoden ja Eevikin on jo kaksi ja puoli! Kesäkuvat odottavat yhä laittamistaan tänne, niitä on niin paljon, että niiden liittämiseen tarvittavan ajan löytäminen on ollut kortilla... Viimeiset kuukaudet ovat meillä olleet todella kiireisiä, monenmoista tapahtumaa ja hommaa on niihin mahtunut. Eikä vähäisimpänä kiireen luojana ole olleet Meten pennut... Niistä voi lukea tarkemmin halutessaan osoitteesta http://mettejahugo.blogspot.com

Laitetaan nyt jokunen sana päivänsankarista. Essi on ollut tarkka tyttö, ensimmäinen hammas tuli 9kk-päivänä ja toinen 10kk-päivänä. Kaksi seuraavaa tulivat sitten 11½kk vanhana. Kymmenkuisneuvolassa neitokaisemme sai lähetteen fysioterapiaan koska ei vielä ollut lähtenyt liikkeelle. Seuraavana päivänä uudet lelut kuitenkin innoittivat tytön ryömimään, sitä seuraavana päivänä konttaamaan, ja sitä seuraavana päivänä noustiinkin jo tukea vasten ihan urakalla ja lähdettiin kävelemään tuen kanssa. Sen jälkeen meillä onkin vauhtia piisannut!

Juttua Essillä tulee paljon, mutta tietoisia ja tunnistamiamme sanoja ei vielä montaa ole. Yleisimmin käytössä on "Ohhoh!" ja "Okka!". Viimeisin tarkoittaa maitoa, liekö nokkamukilla ollut tuon sanan keksimiseen jotain yhteyttä... ;) Äikkä, anna ja nam nam ovat harvemmin kuultuja sanoja joista jo helposti arvaakin mitä ne tarkoittavat.

Viimeinen puoli vuotta on ollut Essillä sairastamisen sävyttämää, siihen on mahtunut neljä korvatulehdusta ja jatkuvaa flunssaa. Huomenna menemme taas käymään lääkärillä ja saammekin todennäköisesti vihdoin lähetteen korvapolille ja tarkempiin tutkimuksiin. Joku syy ja parannuskeinohan tälle pitää löytää.

Tytöt saivat viime viikolla yhteisen nukkumahuoneen ja toisesta huoneesta tehtiin leikkihuone. Kyllä nyt kelpaa. :)






Laitamme niitä lisäkuvia ja kertomuksia kesältä ja alkusyksyltä kun siihen puuhaan aikaa joskus löytyy. Nyt lähdemme leikkimään meillä olevien hoitolasten kanssa ulos.

perjantai 18. heinäkuuta 2008

Väliaikakuulumisia

Tietokoneen hajottua emme ole päässeet kuulumisiammekaan päivittämään. Tässä koneen huollosta palaamista odotellessa jokunen sana kuitenkin.

Essi otti toissapäivänä ensimmäiset konttausaskeleensa - kaksi kappaletta taaksepäin. Eevi puolestaan alkoi eilen puhumaan p-kieltä, ennen lähes joka sanan aloittanut h korvautui yllättäen p:llä, ja onpa taas ollut äidillä ja isällä tekemistä tytön juttujen ymmärtämisessä...

Lähdemme nyt mökille viikonlopuksi, toivottavasti jo ensi viikolla saisimme tietokoneen takaisin niin pääsisimme runsasta heinäkuun kuvasatoa tännekin laittamaan.

tiistai 1. heinäkuuta 2008

Heinäkuun helteitä odotellessa





























Kesäkuun loppu mennä hurahti sairastaessa. Essin flunssa äityi korvatulehdukseksi asti ja siihen hän saikin lääkekuurin. Eevilläkin kuumetta oli monena päivänä, välillä tosi korkeallakin, mutta onneksi korvat säästyivät tällä kertaa. Nuha on tosin edelleen ja yskittääkin välillä kovasti. Essi yskii ja pärskii ihan samalla lailla, eikä ole tainneet isä ja äitikään kesäflunssalta säästyä.

Kesäkuun viimeisenä viikonloppuna aloitettiin pihamme pensasaidan leikkuutalkoot, mutta sade sotki homman pahan kerran. Niinpä sitä jatketaan vielä näin heinäkuun alussakin. Eevi on ollut apulaisena haravansa kanssa keräämässä oksia ja lehtiä kasoihin. Ja kun eivät ole äiti ja isä ehtineet nurmikkoa leikkaamaan, niin Eevi on hoidellut homman omalla pikkuleikkurillaan. ;)

Essi oppi viime viikolla nousemaan sänkynsä laitaa vasten seisomaan. Seisominen käsistä pidettäessä onkin tällä hetkellä varmaan hauskinta mitä Essi tietää, ryömimisen ja konttaamisen opettelu ei kiinnosta pätkääkään, taitaa haluta opetella suoraan kävelemään... Seisomaan hän koittaa nousta vähän joka tukea vasten, otteet ovat vielä aika horjuvia ja touhu hurjan näköistä. Jopa kylvyssä olokin on yhtä ammeesta pois kiipeämistä.

Juttua Essillä riittää, ja volyyminappi on useimmiten täysillä. Kotonamme raikuukin usein iloinen kalkatus esim. äi-täi-täi-täi, kei-kei, itä! itä!, vau-vau, väy-väy jne. Toisinaan taas kalkatuksesta on iloisuus kaukana, tyttönen osaa nimittäin ilmaista tyytymättömyytensäkin hyvinkin selvästi ja kuuluvasti... ;)

Eevi on nyt todella innostunut palapelien teosta (tämän hetken suosikki on 24-palainen Nalle Puh -peli), Hama-helmillä näpräämisestä, kotileikeistä ja kirjoittamisesta. Oman huoneen patterissa kiinni olevista magneettikirjaimista kirjoitetun Titti-vauvan (Eevin nukke, jolle hän keksi itse nimen) nimi muuttuu kädenkäänteessä tutti-sanaksi yhtä kirjainta vaihtamalla. Myös kaikenlaisten tarrojen liimailu on hauskaa puuhaa, niitä löytyykin sitten milloin mistäkin...

Kerrotaanpa vielä lopuksi, että Mette kävi viime viikolla ultrassa, ja pentujahan siellä masussa on kasvamassa. :) Määrästä ei varmuutta saatu, mutta enemmän kuin neljä joka tapauksessa. Siitähän tuo heinäkuun lopussa nähdään montako niitä tulee. Mette on alkanut valmistautua mamma-rooliin, etsii rauhallisia lepopaikkoja ja vahtii entistä enemmän, nisät ovat alkaneet kasvaa ja mahakin taitaa ruveta jo aavistuksen pyöristymään. Vielä vajaa kuukausi odotusta jäljellä.





*Kuvia tulee myöhemmin, joku outo esto on nyt koneessa päällä kun kuvia ei saa ladattua millään edes sähköpostiin... Kunhan ongelma selviää, niin kuvia lisätään.*

sunnuntai 22. kesäkuuta 2008

Essin piiloleikki






















Essi täytti tänään 9kk. Samalle päivälle sattui myös Pauliinan nimipäivä. Ja että tuo tuplajuhlapäivä olisi oikein ikimuistoinen, niin puhkesi Essin ensimmäinen hammas vihdoin ja viimein alaikenestä läpi! Vaikka sankarimme onkin ollut viime torstaista asti kipeänä (kuumeinen flunssa), niin iloisesti hän jaksaa leikkiä itse keksimäänsä piiloleikkiä. Ensin pitää tyhjentää lelukori lattialle, sitten otetaan korista kangas irti ja vedetään se päähän. Sieltä piilosta sitten huudellaan niin kauan kunnes joku alkaa kysellä: "Missä Essi on piilossa?", jonka jälkeen tyttönen vetäisee kankaan pois päästään iloisesti nauraen. :)











lauantai 21. kesäkuuta 2008

Juhannus



















Juhannuksena oli tarkoitus lähteä maalle mökkeilemään, mutta toisin kuitenkin kävi. Kokon loimotuksen korvasi kotigrillin kuumuuden ja saunan leppoisten löylyjen lisäksi tyttöjen poskilla hehkunut kuume. Äkäinen flunssapöpö iski siis harmittavasti juuri ennen Juhannusta, joten jäimme viettämään keskikesän juhlaa kotiin. Mukavaapa meillä oli silti, monenlaiset kesäherkut tuli syötyä kauniissa säässä kotipihalla. Tässäpä pari kuvaa Juhannusaatolta:



















Essikin sai makkaramaistiaisia.

























Mette odotti kärsivällisesti makupaloja.
























Eevi kantoi isän apuna saunapuita.

lauantai 14. kesäkuuta 2008

UIma-altaassa


torstai 12. kesäkuuta 2008

Hii-op!

Tästä se lähtee!
Essi on nyt harrastanut kontillaan keikkumista monta päivää. Voi sitä riemua, joka pienellä tytöllä onnistumisesta tulee!

maanantai 9. kesäkuuta 2008

Vihdoinkin kesä!



















"Vee, nyt on kesä!" huusi Eevi eräänä kesäkuun alun aamuna mennessämme ulos vähissä vaatteissa auringon porottaessa lämpimästi. Onhan se ihanaa kun kesä vihdoin ja viimein tuli, kyllä sitä kannattaakin huutaa ja tuulettaa. :)

Ihan eivät vielä uimarannat houkuttele, mutta ainahan voi harjoitella vesileikkejä ammeessa. Essi ottaakin kylpyhetkistä kaiken ilon irti.



















Omassa pihassa on mukavaa touhuta Meten kanssa, puhallella saippuakuplia, tehdä hiekkakakkuja, kerätä kukkia ja olla muuten vaan. Makkaran + muiden herkkujen grillaus kuuluu toki olennaisena osana kesäiltoihin. Essikin sai eräänä päivänä maistaa vähän makkaraa (vaikkei varmasti vielä saisi...), ja osasipa seuraavana päivänä huutaa vaativasti makkaran nähdessään: "Anna! Annannanna!" ;)
Tässäpä jokunen kesäkuinen kuva omasta pihasta: