maanantai 18. helmikuuta 2008

Ystävänpäivän jälkeen



















Mennyt puolitoistaviikkoinen on meillä ollut varsinainen ystäväviikko, sillä olemme nähneet niin paljon kavereita - uusia ja vanhoja. Mummon kanssa teimme eräänä päivänä retken kaupunkiin, Alexin ja Marcon kanssa tapasimme puolestaan leikkikentällä, jossa olikin hauska leikkiä mm. piilosta.
Varsinaisena ystävänpäivänä matkustimme Marin ja Annin kanssa Enoon tapaamaan äidin ja Marin opiskelukaveria, Anne-Maria, ja hänen neljää alle kouluikäistä lastaan. Vilskettä ja vilinää riitti, kun samalle olohuoneen matolle ahtautui leikkimään seitsemän pientä lasta.
Maijua Eevi kyselee harva se aamu, mutta sairastelut puolin ja toisin ovat pitäneet tytöt nyt monta päivää erillään. Maijun ystävänpäivälahjaksi antamat hiusrenksut ovat kuitenkin olleet Eeville tosi tärkeät, ja ne on pitänyt saada päähän nyt joka päivä.




















Viime viikonlopuksi matkustimme Jyväskylään moikkaamaan äidin lapsuudenystäviä ja opiskelukaveria lapsineen. Olimme kaksi yötä Eijan ja Noan luona. Eevi ja Noa leikkivätkin yhdessä kaikenlaista, piiloleikit ja hyppimiset (tasajalkahyppykin onnistui ainakin kaksi kertaa) olivat huippuhauskaa, mäenlaskusta ja kylpyleikeistä puhumattakaan. Ja kun kovasti touhuaa, niin ruokakin maittaa; aiemmin "äkejää" olleet banaani ja perunamuusikin olivat niin hyvää, että Eevi pyysi lisää ennen kuin oli syönyt entistäkään.




















Anun luona oli hauskaa leikkiä taskulampuilla ja palloilla, ja nauttipa Eevi elämänsä ensimmäisen tikkarinkin sillä reissulla. Sirpan luona Eevi leikki Emmin ja Iinan kanssa, sekä ihasteli Aino-vauvaa ja kahta kissaa.

Essi on ollut reissussa myöskin iloisella mielellä, onhan hänellä ollut paljon uusia asioita tutkittavana ja paljon uusia ihmisiä lepertelemässä, hymyilemässä, leikittämässä ja sylittelemässä. Soseiden maistelu on ensikokeilun jälkeen jätetty odottamaan isompaa nälkää, sen verran iso itku maissisoseella aikaan saatiin... Iltaisin hän on kuitenkin saanut nyt maissi- tai peruna-porkkanavelliä, ne ovat maistuneet hyvin. Esineisiin Essi on nyt alkanut tarttua kiinni entistä tarkemmin ja innokkaammin, vieden niitä vauhdilla suuhunsa. Kääntymisharjoitukset ovat hänelle jo jokapäiväistä treeniä, hiki päässä pikkutyttönen jaksaa yrittää ähkien päästä mahalleen, mutta vielä se on liian vaikeaa ollut kuitenkin. Akselinsa ympäri Essi sen sijaan pyörii jo lattialla kuin kellon viisarit konsanaan, välillä on liikkunut pois viltin päältäkin innostuessaan. Ja ettei ihan liian liikuntapainotteiseksi vauvelimme päivät menisi, niin väliajalle hän on keksinyt kunnon jodlausharjoittelun... Ääntä lähtee jos jonkinlaista, pääasia että sitä lähtee ja kovaa! ;)

Eevin huonekin koki melkoisen mullistuksen kuluneen viikon aikana. Rakensimme sinne uuden hyllyn ja vaihdoimme järjestystä. Huoneesta tuli paljon tilavamman tuntuinen, ja kyllä siellä onkin ollut uudistuksen jälkeen mukavaa leikkiä. Vielähän siellä hommaa on, mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa... Rakennusmestarina ja pääsuunnittelijana toimii toki huoneen asukas itse... ;)

torstai 7. helmikuuta 2008

"Akkeesfee"

Kirjaimet jaksavat kiinnostaa aina vain.

Oma lehmä ojassa?

Eevi sai uuden pehmolehmän, ja antoikin sitten vanhan lehmänsä Essille. Essi onkin maistellut sitä innokkaasti, ja unileluksikin se on kelvannut mainiosti.

Teemu Toukka


Vaikka flunssa iskee, niin ei se tarkoita etteikö voisi olla hauskaa.

Herkkuhetkiä






Enemmän tai vähemmän herkkua... ;)

sunnuntai 3. helmikuuta 2008

Laskiainen



















Laskiaista edeltävä viikko mennä hurahti yhtä vauhdikkaasti kuin Eevin uusi pulkka liukkaasta mäestä. Kävimmekin Ollilanpuiston isossa pulkkamäessä useana päivänä, ja laskimme niin kovaa että äitiä ihan pelotti. ;) Eevi jatkoi kotipihassa lumityöurakointiaan Markulta saamallaan pienellä punaisella lumikolalla, työnnellen lunta ihan ylös asti omassa mäessään. Kannoimme Eevin kanssa vettäkin mäkeen, jotta se jäätyisi oikein liukkaaksi. Ansku-mummokin kävi eräänä aamuna meidän kaverina mäenlaskussa, ja paistoimmepa yhdessä ison kasan pulliakin.

Perjantai-aamuna meille tulikin paljon vieraita kylään, kun Eevi sai vieraakseen ikätoverinsa Mennin, Sannin ja Alexin, sekä puolivuotiaan Marcon. Vilskettä ja vilinää siis riitti, hauskin leikki taisi kaikista olla lelujen kuljettaminen Eevin huoneesta olohuoneeseen... Herkuttelimme laskiaispullillakin - osa nuoli pelkät kermavaahdot pullan päältä, osa taas söi pullan kermavaahdon alta. ;)

Eevi oli perjantain ja lauantain välisen yön Ansku-mummon luona, oli ollut kuulemma mukavaa nukkua mummon vieressä. "Mummo ihna, on ihna mummo", tuumi Eevi kotona äidille.
Lauantaina Eevillä riittikin taas lumihommia. Kolaamisen lisäksi teimme ison lumiakan, pienen lumikissan ja kaksi lumilyhtyä.

Essikin sai helmikuun alun kunniaksi maistaa jo muutakin kuin tissimaitoa, ja maissivelli onkin tehnyt hyvin kauppansa alkumaistelun jälkeen, iso pullollinen mennä sujahtaa illalla mahaan tuosta vain. Lelutkin ovat muuten alkaneet kiinnostaa pikkusiskoa sen verran, että hän koittaa tarttua niistä kiinni. Lelukaaressa roikkuvista tavaroista hän saattaakin jo välillä saada tarrattua napakalla otteella kiinni, välillä sihti on vielä tosin aika pahasti hukassa... ;)

Sunnuntaiaamuna Eevi kävi tenavatunnilla jumpassa Minkan kanssa. Siellä olikin tosi hauskaa juosta ja leikkiä, sai touhuta kaikenlaista. Tunneli, pallot ja pomppulinna taisivat olla juoksemisen lisäksi mukavimmat jutut.
Iltapäivällä pidimmekin kotona oman laskiaisriehan. Eevi oli aiemmin viikolla tehnyt lumiukko-kutsukortit Joensuun sukulaisille, ja posti oli ne toimittanut perille. Ohjelmassa oli ensin mäenlaskua (sekä omassa pihassa että Ollilanpuiston isossa mäessä), sitten ruoaksi hernekeittoa ja jälkkäriksi laskiaispullia. Ehti Eevi vielä vähän piilostakin vieraiden kanssa leikkiä ennen heidän kotiinlähtöään.