maanantai 28. tammikuuta 2008

Pakkanen paukkaa, poskesta haukkaa...

...punainen on nenänpää, eipä sitten enempää. :)
Tulihan sitä pakkasta vihdoinkin ihan sen verran, että nenänpääkin punertuu. Tässä vierähtikin taas puolitoista viikkoa, kun viimeksi päivittelimme kuulumisiamme, joten koitetaanpas muistella mitä kaikkea siihen aikaan onkaan mahtunut.




















Olimme toissa viikonloppuna molemmat tytöt yökylässä, Eevi Niina-tädin luona ja Essi mummon luona. Hyvin kumpikin hoidossa viihdyimme, touhua riitti ja uni maittoi, Eevi oli harjoitellut liukurilla laskemistakin. Saivat äiti ja isäkin hieman levähtää, univelkaa niille oli kuulemma kertynytkin ihan kiitettävästi. Yökyläilyltä kotiuduttua Essi käväisi Menni-tytön uutta kotia katsomassa ja hurmasi samalla muut Tupper-kutsujen vieraat peikkotukallaan ja ihanilla hymyillään. Ja kutsuista puheen ollen, Niina-tädin synttäreillä kävimme pari päivää myöhemmin herkuttelemassa ja leikkimässä myöskin.

Leikkikentällä ja pulkkamäessä olemme taas ahkerasti käyneet. Mette on ollut isona apuna vetäen Eevin pulkkaa äidin työntäessä Essiä vaunuissa. Ulkoilukavereina Eevillä ovat olleet sekä Alexi + Marco että Maiju äiteineen, vauhtia on otettu ihan tosi isossa mäessäkin.
Kavereita on käynyt meillä kotonakin. Eräänä iltana Eevin kaverina oli ekaluokkalainen Nella-tyttö Polvijärveltä asti, ja kivasti tytöillä leikit sujuivatkin. Taisi Eeville tulla ihan ikävä illalla. Anni kävi toisena päivänä vierailulla, ja siitäkös Eevi taas ilahtui niin, että on monena päivänä leikkinyt olevansa itse Anni-vauva. Tänään Eevi's kitchenissä kävi vierailulla Maiju-tyttö, Eevi tarjoili itse paistamaansa kanaa ja pyykkäsi siinä sivussa nuken vaatteita.

Viime viikonloppuna oli hienot ulkoilusäät, joten olimmekin paljon ulkona. Eevi sai kaksi omaa lumilapiota, joilla on tehnyt ahkerasti lumitöitä äidin ja isän apuna. Pihalle onkin hyvää vauhtia nousemassa oikein iso oma pulkkamäki. Essi sai myös oman pulkan, ja sen kyydissä pääsi mukaan retkelle Onkilammen jäälle. Mette veti taas Eeviä tarmokkaasti pitkin lammen jäätä. Ja tokihan retken kohokohta oli evästauko.




















Eevistä on tullut melkoinen papupata, suu käy koko ajan ja juttua riittää. Monen sanan lauseita tulee ihan sujuvasti, vaikka toki osa sanoista on vielä niitä "sinnepäin-sanoja". Juokseminen, hyppiminen ja kiipeileminen ovat tosi hauskoja juttuja tällä hetkellä. Piirtäminen ja värittäminen ovat myös pop, samoin kirjojen lukeminen. Ja kaikki "oikeat työt" tietenkin, eli äidin ja isän apuna pitää saada olla ihan joka asiassa. Tiskikoneen tyhjennys sujuu mallikkaasti, lusikat sun muut löytävät omat paikkansa nopeasti. Eikä pyykkikoneenkaan käynnistys vaikeaa ole, Eevi täyttää koneen reippaasti ja tietää mistä nappulasta pitää painaa ennen kuin juoksee kovaa vauhtia karkuun koneen pelottavaa ääntä. Huumorintajuakin Eevillä on, ja pientä vitsailuakin on havaittavissa. Tuumasipa hän eräänä päivänä äidin lumitöiden tekoa katsellessaan: "Äiti hassu, pikkusen hassu!"




















Essikin täytti jo neljä kuukautta. Neuvolassa mitoiksi saatiin 62cm ja 6400g. Lääkäri kehui tyttöä hyvin iloiseksi ja tyytyväiseksi lapseksi, joka kasvaa ja kehittyy tasaisesti. Mitään kiirettä perunapatojen ääreen ei kuulemma vielä ole, vaan tissimaito riittää vielä ruoaksi. Iloinen Essi tosiaan nykyisin onkin, onpa naurahdellut ääneenkin ihan kunnolla. Onneksi mahavaivat ja siitä seuranneet univaikeudet ovat jo takanapäin, ja Essi nukkuu nykyisin yönsä tosi hyvin. Nauravat ihmiskasvot ovat tällä hetkellä hauskinta mitä Essi tietää, ja esimerkiksi peilikuvalle voisi kujerrella vaikka koko illan. Seurustelun lisäksi Essi on nyt keksinyt, että käsiä voi katselun lisäksi myös maistella. Eikä mikään pieni nuoleskelu riitä, parempi jyrsiä nyrkkejä ranteita myöten. Mahallaan neitokainen viihtyy jo pitkiäkin aikoja. Kääntymistä hän on myös harjoitellut, mutta vielä on toistaiseksi jumittanut kyljelleen. Siinäpä on hauska jutella "kavereille".

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Heipsis. Kiitos yllätyspostista, olipa kiva tulla töistä, ja saada veikeä kortti piristykseksi! =) Tulen rientoihin oikein mielelläni. (laskiaisherkkuja vesikielellä odottaessa..)